Hyvät jäsenet ja pelaajat,
Kevät on jälleen täällä ja kenttä on heräämässä talven jälkeen uuteen kauteen. Talvi on sujunut pääosin hyvin, ja olemme jo aloittaneet valmistelut, jotta kenttä saadaan mahdollisimman hyvään pelikuntoon alkavaa kautta varten.
Lumien sulaminen ja maan kuivuminen määräävät pitkälti aikataulun kentän avaamiselle. Teemme parhaamme, jotta kenttä avataan turvallisesti ja laadusta tinkimättä. Kevään aikana keskitymme erityisesti viheriöiden kuntoon, väylien tasaisuuteen sekä yleiseen siisteyteen.
Toivomme, että kaikki välttäisivät liikkumista kentän ympärillä kulkevilla teillä sekä pidättäytyisivät kokonaan liikkumasta kentän alueella ennen avaamista. Tänä vuonna routa on poikkeuksellisen syvä – pahin noin 20 vuoteen – ja kaikki liikkuminen kentällä voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa pelipinnoille. Tämä heikentää kentän kuntoa ja vaikuttaa meihin kaikkiin koko pelikauden ajan.
Driving range pysyy suljettuna, kunnes routa on kokonaan sulanut ja alue on kuivunut riittävästi. Range kärsii merkittävästi vahinkoa erityisesti märissä olosuhteissa tapahtuvasta pallojen itsekeruusta, minkä vuoksi pidämme alueen toistaiseksi täysin suljettuna. Avaamme rangen käyttöön vasta, kun sen käyttö ei aiheuta vaurioita eikä ongelmia kesäkautta ajatellen.
Toivomme kaikilta pelaajilta kärsivällisyyttä kauden alussa, sillä kenttä on herkässä kunnossa ensimmäisten viikkojen aikana. Yhdessä voimme varmistaa, että kenttä pysyy hyvässä kunnossa koko kauden ajan.
Toivotamme kaikille aurinkoista ja onnistunutta golfkautta!
Ystävällisin terveisin,
Kenttämestari