Kenttämestari tiedottaa, griinien holkitus

Sesonki on meneillään ja griinien kuntoa on kovasti kehuttu. Hyvään kuntoon on monia syitä; suotuisa talvi ja lämmin kevät, mutta myös erilaiset hoitotoimet. Yksi tärkeimmistä on griinien holkitus. Se vahvistaa ruohon juuria  syvältä ja siten parantaa sen talvenkestävyyttä.  Huolimatta siitä, että toimenpide herättää ärtymystä kun sitä tehdään ja pian sen jälkeen, niin nyt nautimme viimekesäisen holkituksen hedelmiä. Että griinit pysyvät tulevaisuudessakin hyvässä kunnossa, pitää ne nytkin ilmastoida.

Suunnitelmissa on tehdä työ ensi viikon alussa maanantaina ja tiistaina. Että työstä olisi mahdollisimman vähän haittaa pelaamiselle, tarvitaan talkooväkeä holkkeja keräämään. Jos apuna on 7 henkeä/päivä klo 8.00 lähtien 6 tunnin ajan, niin kenttä on pelikunnossa iltaan mennessä ja viikonloppuun mennessä griinien pitäisi olla samanlaiset kuin ennen toimenpidettä.

Kerhotalolla on lista, johon kaikki joilla on mahdollisuus olla mukana, voivat kirjoittaa nimensä. Niin voimme koordinoida työt. Kahvia ja voileipiä on tarjolla.

Kun työ on meneillään, puolet kentästä tulee olemaan suljettuna; takaysi maanantaina ja etuysi tiistaina kunnes työ on valmiina. Työssä on säävaraus, sillä sateella ilmastointia ei voi tehdä. Siinä tapauksessa työ siirtyy eteenpäin.

Allaolevien likkien kautta pääset katsomaan videoita, joissa on erittäin hyvää ja valaisevaa tietoa.

Kahvilan uusi talkoolista ja muita uutisia

Klubitalon uudet kolmen viikon talkoolistat ovat  ilmoitustaululla. Säännölliset talkoovuorot ovat:

maanantaina 16.00 – 20.00 (kassa/caddiemaster + siivous)

lauantaina 9.00 – 11.00 (keittiö)

sunnuntai 14.00 – 18.00 (kassa/caddiemaster + siivous)

Lisäksi talkooapua tarvitaan seuraavissa kilpailuissa:

  1. TO 20.6. MIDSUMMER SCRAMBLE 17.00 – 24.00 välisenä aikana 4 henkilöä. Halutessasi voit osallistua kilpailuun ja auttaa ennen yhteislähtöä  kassalla/keittiössä ja kilpailun jälkeen kassalla/makkaratarjoilussa.
  2. SU 23.6. UPM OPEN  8.00 – 11,00 (2 henkilöä keittiö) ja 13.00 – 18.00 (2 henkeä kassa/keittiö)
  3. La 29.6. YRITYSGOLF  8.00 – 11.00 (2 henkilöä keittiö) ja 14.00 – 17.00 (2 henkilöä kassa/keittiö).
  4. La 6.7. LÄHI-TAPIOLA  8.00 – 10.00 (3 henkilöä keittiö) ja 14.00 – 17.00 (3-4 henkilöä ruokatarjoilu) Halutessasi voit osallistua kilpailuun ja olla mukana auttamassa ennen ja jälkeen kilpailun.

Mikäli muulloin klubitalolla ollessasi huomaat, että siellä tarvitaan apua, vaikkei varsinaista talkoovuoroa olekaan, niin ryhdy toimeen.  Pärä ja Sandra kertovat kyllä, mitä apua tarvitaan jos esimerkiksi leivät ovat loppuneet vitriinistä tms.

Tarkista myös ohikulkiessasi, että istutetut kesäkukat pihalla tai ulkovesojen vierellä, eivät kuihdu veden puutteessa. Pihalla kastelukannut ovat vesipisteen vieressä. Pari ylimääräistä vesipulloa bägissä auttaa pitämään väylä 5:n ja 12:n vessojen luona olevat kukat silmänilona koko kesän.

Karleby golfdamer på besök – Kokkolan golfnaiset vierailulla

Idag kväll hade vi Karleby golfdamer på besök och spelade tävlingen Lockiga slag by HairTeam. Tävlingen vanns av Asta Aikkila-Vatanen från KOG, men många fler prisbelönades. Glada miner över att få spela och umgås tillsammans.

Tänään meillä oli Kokkolan golfnaiset vierailulla ja pelattiin kilpailu Kiharaiset lyönnit by HairTeam. Kilpailun voitti Asta Aikkila-Vatanen KOG:stä. Ja moni muu palkittiin myös. Iloiset mielet, kun saa pelata ja seurustella keskenään.

Lockiga slag ti 11.6 Kiharaiset lyönnit

Damer amäl er så fort som möjligt till Lockiga slag tävlingen nästa tisdag 11.6 så att vi vet för hur många vi skall beräkna kaka. Både Karleby och Kalajoki är inbjudna.

Naiset ilmoittautukaa mahdollisimman nopeasti Kiharaiset lyönnit kilpailuun ensi tiistaina 11.6 niin että tiedämme monelleko laskea kakkua. Sekä Kokkola että Kalajoki on kutsuttu.